Kuohittu pääministeri?

Edellisellä hallituskaudella ei viimeisenä parina vuotena tehty juuri mitään. Asiat lykättiin pääasiassa seuraavalle kaudelle. Esimerkkeinä voidaan antaa verotuksen, eläkejärjestelmän, sosialiturvan, kuntarakenteen, opetuksen, varuskuntaverkon ja yleisradion rahoituksen uudistamiset. Aika kattavasti siis asiat, jotka ihmisten elämään vaikuttavat jätettiin hoitamatta ja siirrettiin seuraavalle hallituskaudelle. Ongelmana oli monelta osin se, että silloiset gallup -luvut synnyttivät kokoomusjohdossa illuusion suuresta vaalivoitosta. Olemassa oli selvä usko siitä, että gallupit ilman muuta toteutuvat ja kokoomus tulee sitten pääsemään suurena ja vahvana hallituksen muodostajana kilpailuttamaan muita puolueita ja määräämään asioista. Asioiden tekemättä jäämisestä syytettiin järjestään keskustaa, kun sen kanssa ei päästy asioista sopuun. Muiden haluttiin sopeutuvan tulossa olevaan vaalivoittoon annettuna, ennen kuin ääntäkään oli annettu saati laskettu.

Kun tätä asioiden tekemättäjättämispolitiikkaa harjoitettiin, pidin tätä valtavana poliittisena virhearviona. http://kalleisotalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/49918-populismi-ja-vastuunkanto-kataisen-silmin Minusta tuntuu, että yhä useampi kokoomuslainenkin myöntää, että puolueen johto teki suuren strategisen virheen politiikallaan.

Aluksikin se oli suuresti myötävaikuttamassa siihen, ettei kokoomus nyt saanut toivomaansa vaalivoittoa, vaan tippui lähes Ville Itälän lukuihin saavuttaen suurimman puolueen aseman vain siksi, että demarit ja kepu sukelsivat historiallisen huonoon vaalitulokseen. Katainen ja kokoomus viestivät koko kampanjan ajan, että kyseessä on vastuunkantajapuolue. Viesti oli lähinnä se, että nyt kannetaan vastuuta hyvinvointivaltiosta. Ongelmalliseksi asian teki se, että nyt ei oikein ollut antaa muita esimerkkejä vastuunkannosta, kuin etelän hulttioiden pelastaminen veronmaksajan rahalla. Missään keskustelussa ei voitu käyttää kommentteja, että nämä pelastustalkoot ovat kuitenkin pieni asia tulevaisuuden hyvinvoinnin kannalta, jos sitä vertaa vaikkapa historialliseen vero-, eläke, tai sosiaaliturvauudistukseen, kun mitään muuta merkittävää uudistusta ei oltu tehty. Uskottava esiintyminen vastuunkantajana edellyttää sitä, että on kantanut jostain vastuuta.

Nyt ainoa vastuunkannon ala kuitenkin oli eteläeurooppalaisten rahoitus, joka sekin oikeastaan on asia, josta päättäminen kuitenkin on pääasiassa realiteetteihin mukautumista eikä itsenäistä päätöksentekoa. Ja jota kansalaiset ihan syystä inhoavat ja jonka aiheuttamisesta Kokoomuksen on vaikea syytä muille vyöryttää. Olihan kokoomus hallituksessa, kun Kreikat ja Portugalit rahaliittoon mentiin ottamaan.

Ennen kaikkea puolueen linja oli kuitenkin masentava tavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta, jos uskomme, että kokoomusjohto haluaa muuttaa yhteiskuntaa eikä pelkästään nauttia asemista. Viime hallituksessa asioista olisi tarvinnut sopia lähinnä Kepun kanssa. Kahden ison runko oli silloin vahva ja pienpuolueet olivat apupuolueita. Toki kaikkea ei olisi saatu, mutta paljon kuitenkin. Nyt puoluejohto vakaalla harkinnalla jätti käyttämättä vaalikauden, jolloin kokoomuksen parlamentaarinen voima oli historiallisen suuri. Jos keskustan kanssa olisi neuvoteltu tasavertaisena kumppanina ilman illuusiota ovella olevasta historiallisesta vaalivoitosta, olisi varmasti saatu aikaan monta kompromissia, joista olisi näkynyt vahva kokoomuslainen kädenjälki.

Nyt sitten kävi niin, kuten yleensä käy, etteivät vaalikauden puolivälin gallupit toteutuneet sellaisenaan. Poliittista valtaa saatiin paljon vähemmän kuin viimeksi. Heti alkuun keskusta ilmoittautui oppositioon, jolloin kokoomus ei voinut käyttää sitä demarien kirittäjänä. Nyt samaan junaan hyppäsivät perussuomalaisetkin. Näin ollen Katainen ei päässyt valitsemaan kumppaneitaan, vaan joutui ilmoittamaan aloittavansa neuvottelut niiden kanssa, jotka suostuvat Kataisen kanssa neuvottelemaan. Pikkupuolueilla myös on nyt vaa'ankieli asema, jota ainakin vihreät käyttävät sinänsä järkevästi täysimääräisesti kiristämiseen. Ja Katainen ei voi muuta kuin myötäillä. Demarit ovat vielä vaatimassa vasemmistoliittoakin mukaan. Jos Katainen siihenkin suostuu, tapahtuu Kataisen poliittisen uskottavuuden viimeinenkin kastraatio, kun heti hallitusneuvotteluiden alussa demarit jyräävät yli. Olisi aivan poikkeuksellista, että hallituksen muodostaja tuo julkisuuteen hallituspohjan ja muut laittavat pohjan uusiksi jo ennen neuvotteluiden alkua.

Joka tapauksessa kokoomuslaisille autuaaksi julistettu asema pääministeripuolueena on muodostumassa melkoiseksi Pyrrhoksen voitoksi. Saatiin pääministeripaikka, mutta samalla pääministeri menettää hänelle Suomessa perinteisesti kuuluneen vallan. Kataisesta on tulossa vähän YK:n pääsihteeriä muistuttava pääministeri, joka joutuu yhteensovittelemaan hänelle ulkoa annettujen hallituskumppaneidensa ristiriitaisia tavoitteita pystyen pääministerinä poikkeuksellisen huonosti viemään eteenpäin omia tavoitteitaan. Pienetkin ovat vaa'ankielinä, joita ei voi sivuuttaa. Siis ainakin jollei vasemmistoliitto tule mukaan ja tuo hallitukseen vasemmistohegemoniaa. Verrattuna vaikkapa Paavo Lipposen asemaan pääministerinä Kataisesta on tulossa vallasta kuohittu pääministeri. Kokoomuksen ainoaksi kynnyskysymykseksikin näyttäkin muodostuvan se, että kaikkien halllituspuolueiden tulee sitoutua siirtämään veronmaksajan rahaa yli varojen eläneille Välimeren maille.

Mitä tästä pitäisi nyt sitten oppia? Toivottavasti opittaisiin, että politiikassa ainoa varma on muutos. Gallupit muuttuvat ja niihin ei pidä tuudittautua. Yllätyksiä tuppaa tulemaan aina, joskus ne ovat hyviä ja joskus huonoja, mutta kyllä niitä tulee. Kun valtaa jonkun vaalituloksen johdosta paljon saadaan, sitä pitää pyrkiä käyttämään täysimääräisesti. Erityisesti suuria vaalivoittoja, jollaisen kokoomus sai 2007, ei saa hukata. On todella masentavaa, että vaalikaudella, jolla kokoomuksella oli yli 50 kansanedustajaa ei saatu tehdyksi paljon mitään.

Siitä olen Kataisen kanssa samoilla linjoilla, että kokoomuksen tulee olla vastuunkantajapuolue. Toivottavasti tästä nyt opitaan se, että vastuuta kannetaan ottamalla neuvotteluissa riskejä ja laittamalla asemat likoon. Erityisen tärkeää olisi nyt laittaa pääministerin paikka pelipyötään omien tavoitteiden ajamiseksi. Ei se hallituksen muodostaminen ole helppoa näissä oloissa muillekaan ilman kokoomusta. Eikä muillakaan ole halua muodostaa hallitusta, josta puuttuu sekä suurin puolue että suurin voittaja. Hallitusta, jonka runkoon jouduttaisiin hakemaan keskustaa, jolloin punamultahallitusta rakennettaisiin eduskuntaan, jossa on historiallisesti katsoen punamulta on heikoimmillaan ikinä.

Nyt pitäisi ryhtyä linjaamaan julkisuuteen kovia ja konkreettisia kokoomuslaisia tavoitteita, jotka olisivat muille kitkeriä. Joistain sitten olisi toki pakko luopua, mutta se synnyttäisi kuvaa, että kokoomuskaan ei suostu mihin hyvänsä. Sellaisiin hallituksiin ei kannata mennä, joissa omia tavoitteita ei saada läpi. Tai sitten voitaisiin lähteä tekemään(tai ainakin uhkailla) vähemmistöhallitusta. Kyllä maata voi hallita silläkin. Esimerkiksi perussuomalaiset eivät välttämättä ollenkaan mielellään näissä oloissa kaataisi vähemmistöhallitusta, jonkan kanssa neuvotellen voisivat saada joitain tavoitteitaan läpikin. Silloin kuitenkin kokoomuslaisia tavoitteita voitaisiin saada läpi neuvotellen ad hoc -periaatteella ja eurotuet voitaisiin ulkoistaa Suureen valiokuntaan. Ja vaikka vähemmistöhallitus jossain vaiheessa kaatuisikin, niin uudet vaalit eivät olisi katastrofi. Nyt ei kuitenkaan saatu sellaista vahvaa asemaa, jonka kaatuminen olisi katastrofi. Riskiähän siinä tietysti olisi, mutta saattaisi siinä paljon voittaakin.