Aborteista sekä niiden vastustajista ja kannattajista

Soinia lyödään aborttikannalla minkä ehditään. Esiin nostetaan raiskattua naista, naisten oikeuksia, ihmisoikeuksia ja vaikka mitä muuta. Keskustelu on jyrkkää ja kärjistävää, vaikka asia on ennemmin kaikkea muuta kuin mustavalkoinen.

Abortin kannattajat lähtevät pääsääntöisesti siitä, että naisella on oikeus ruumiiseensa ja sikiöllä ei ole oikeuksia tai ainakin ne oikeudet väistyvät naisen omasta vartalostaan päättämisen ihmisoikeuden edeltä. Ja toki tietysti muistutetaan, että raiskaamallakin voi tulla raskaaksi.

Vastustajat taas yleensä lähtevät siitä, että elämä alkaa hedelmöityksestä tai jostain muusta alkuraskauden hetkestä. Päättelyketju johtaa seuraavassa vaiheessa siihen, että ihmisten tahallinen tappaminen on väärin. Uskonnollisesti, moraalisesti tai jostain muusta vastaavasta syystä.

Eniten minua on ärsyttänyt tässä keskustelussa ihmisoikeuksien vetäminen kaiken ratkaisemiseen. Oikeat ihmisoikeudet ja niiden loukkaamiset ovat sellaisia, ettei niiden tunnistamiseen Kaarlo Tuoreja ja Martin Scheinineitä tarvita. Tavallinen kohtuullisella omatunnolla varustettu fiksu ihminen, jonka moraalikäsitys pohjautuu länsimaiseen kulttuuriperintöön (joka nämä ihmisoikeuksien nykymuodot kehitteli) kyllä osaa nimetä ihmisoikeudet ainakin siinä määrin kuin niistä voidaan saada ehdottomasti noudatettavaa ohjausta lainsäädäntöön. Suoja oikeudettomalta väkivallalta tai orjuudelta, mielipiteenvapaus ja niin edelleen.

Kaikkia moraalikysymyksiä ei kuitenkaan voida ratkaista millään yksioikoisella ihmisoikeusperiaatteella. Ne ovat vaikeita siksi, että on ristiriitaisia hyviä tavoitteita, joita joudutaan laittamaan vastakkain.

Naisella tulisi olla laaja itsemääräämisoikeus ruumiistaan. Sille, että naisen määräysvaltaa rajoitetaan, tulee olla painavat syyt. (Jollainen ei ole esimerkiksi moraalinen närkästys prostituutiosta).

Toisaalta minun on vaikeaa hahmottaa, että sikiön ”ihmisyys” on absoluuttista ja täydellistä mustavalkoisesti tietystä hetkestä alkaen. Olipa se sitten hedelmöitys, syntymä tai jotain siltä väliltä. Hedelmöittynyttä munasolua minun on vaikea mieltää täydeksi ihmiseksi kaikkine oikeuksineen. Toisaalta ajatus, että syntymään asti kaikki sikiön oikeudet ”johdettaisiin” äidin kautta on sekin kestämätön. Oikeuksien määrä kasvaa vaiheittain ja vaikeasti määriteltävällä tavalla raskauden edetessä.

Kyseessä on tyypillinen moraaliongelma, jossa hyviä tavoitteita kuten naisen ruumiinmääräämisoikeutta ja sikiön oikeuksia joudutaan yhteensovittamaan. Miten näitä ongelmia tulisi ratkaista? Minä en ole tähän asiaan pystynyt parempaa vastausta keksimään kuin se, että demokraattinen yhteiskunta asettaa tietyt rajat, joiden puitteissa nainen valitsee olosuhteissa, joissa pyritään tekemään aidosti mahdolliseksi myös ”valita elämän”.

Tietyt rajat täytyy olla. Ei viikkoa ennen laskettua aikaa pidä lapsia voida antaa tappaa. Tai jos voidaan, niin silloin sen täytyy olla vahva yhteisön tahto(joka ainakin minun mielestäni olisi melko barbaarinen). Viime kädessä poliitikot on edustuksellisessa demokratiassa valittu tekemään vaikeita arvovalintoja, vaikkei sitä kyllä suomalaista kansanedustajakavalkadia katsoessa aina arvaisi. Heidän tulee äänestäjien valtuuttamina jotenkin yhteensovittaa biologian naiselle ja sikiölle luoma yhteys.

Siis käytännössä asettaa rajat sille, saako aborttia tehdä ja jos saa, niin mihin mennessä ja missä olosuhteissa. Omasta mielestäni aborttimahdollisuus pitäisi olla, mutta päätös pitää tehdä kohtuullisen aikaisin. Mitä aikoihin nykyisin tulee, niin ne ovat Suomessa aika hyvät. Siis niiden puolesta äänestäisin, jos minä päättämässä olisin. Ilman mitään suurta teoreettista viitekehystä minä vain ajattelen, että on olemassa olosuhteita, joissa naiselta olisi kohtuutonta edellyttää raskauden läpikäymistä yhteiskunnan pakolla.

Päätöksen tulee olla harkittu ja myös adoptiovaihtoehto tulisi olla esillä. Suomessa on valtavat määrät mitä moitteettomimpia adoptiovanhempia jo jonossa (eikä siinä jonossa toistaiseksi ole kuin heteroita ja lainmuutoksilla tämä jono saattaa pidentyä entisestään). Ja yhteiskunnan tulee pyrkiä sopeuttamaan yhteiskunnan rakenteet sellaisiksi, että nuorikin äiti niissä voi selvitä. (pitkässä juoksussa se tuskin edes tulisi kalliiksi). Vaikka nainen saisikin valita, päätösharkinnan pitäisi olla vakavasti mietitty. Tehdyn päätöksen kanssa kuitenkin on elettävä loppuelämä. Olipa se mikä hyvänsä.

Kun nainen sitten päättää lapsen pitää, hänen pitäisi katsoa luopuneen osaan ”ruumiinmääräysoikeudestaan”. Silloin ei esimerkiksi käytetä päihteitä ja sitä rikottaessa yhteiskunnan pitäisi puuttua vaikka sitten pakolla ja siihen on turha enää tulla vetelemään mitään ruumiistamääräämiskortteja. Vapauksiin sisältyy vastuuta – myös raskaana oleville naisille.