Pakkoruotsin turva taitaa löytyä perussuomalaisista

Perussuomalaiset jaksavat valittaa siitä, että Uudenmaan prikaati ei ole suljettavien varuskuntien listalla. Se nyt on muka joku mystinen majesteettirikos. Ilmeisesti perussuomalaisilla, jotka eivät ole hallituksessa (vaan oppositiossa), on myös kyky tietää, ettei hallitusohjelmaneuvotteluiden kirjauksissa ole tarkoitettu sovitun Dragsvikin säilyttämisestä. Kaikki muut varuskunnat nyt ilmeisesti siis pitäisi säilyttää ja lakkauttaa voitaisiin korkeintaan Dragsvik.

Hallitus on tietysti antanut perussuomalaisille aseita esittäessään, etteivät kielikysymykset vaikuttaneet siihen, mitkä varuskunnat lakkautetaan. Asia muka olisi epäpoliittista valmistelua. Varuskuntien, tuomioistuinten sekä virastojen sulkemisissa ja siirtämisissä on hyvin usein tilanteita, joissa jotkut alueet saavat toimintoja ja toisille jää mustapekka. Näissä valinnoissa ratkaisevaa on se, mitkä alueet puolueille ja niiden johtohenkilöille ovat tärkeitä. Poliitikot vaikuttavat juuri näissä kysymyksissä. Virkamiehet eivät tietenkään esitä sellaisten yksiköiden lakkauttamista, jotka ovat erityissuojeluksessa. Selvää on, että Dragsvik ja Rissala (Siilinjärvellä) olivat suojeluksessa. Ne kiinnostavat tätä hallitusta enemmän kuin Pohjois-Karjala tai Kauhava.

Perussuomalaiset sinänsä perustellusti usein valittavat, että miksi heidän olisi pitänyt mennä hallitukseen, joka vastustaa heidän tavoitteitaan(yleensä viitataan Euroopan velkakriisiin). Samaan aikaan kuitenkin RKP:ltä oltaisiin vaatimassa samaa. RKP:lle on keskeisen tärkeää, että mielellään kokonaan ruotsinkieliset tai vähintäänkin vahvasti sellaiset instituutiot säilyvät. Kun lakkautuksia kohdistetaan, ne eivät saa osua tällaisiin. Näin kävi Dragsvikille puolustusvoimissa ja niin varmasti tulee käymään esimerkiksi Vaasan tuomioistuimille. Jos RKP:lle on tärkeää, että Suomessa on toimintoja myös ruotsiksi, niin eikö se nyt saa niitä sitten ajaa? Siksihän RKP:tä äänestetään.

Minun on myöskin vaikeaa ymmärtää hinkua sulkea Dragsvik. Voi olla, että Upinniemestä löytyisi tilat järjestää ruotsinkielinen joukko-osasto. Silloin kuitenkin tilanne olisi se, että kyseessä ei enää olisi alue, jossa toimitaan pääasiallisesti ruotsiksi, vaan toimittaisiin suomeksi ja ruotsia käytettäisiin kakkoskielenä. Tai tähän se lopulta menisi. Väistämättä suomenkielistymistä tapahtuisi asteittain.

Miksi se nyt on perussuomalaisille niin kauheaa, että ruotsinkieliset haluavat saada palveluita ja hoitaa kansalaisvelvollisuuksiaan ruotsiksi? Jos perussuomalaisille saa olla tärkeää, että avioliitto on miehen ja naisen välinen instituutio tai että suomalaisessa kulttuurissa on puolia, joita on syytä vaalia ja edistää, niin miksei suomenruotsalaisessa kulttuurissa voisi olla suojeltavia piirteitä ja instituutioita?

Perussuomalaiset ovat välillä ihan ansiokkaasti kritisoineet epäkohtia, kuten pakkoruotsia ja osittain säätiöiden verotusta. Nyt tämä alkaa kuitenkin mennä ihmeelliseksi hurrivihaksi.

Suomenruotsalainen kulttuuri on hyvä kulttuuri. Ruotsinkieliset ovat työteliästä ja lainkuuliaista kansaa, joille sattuu olemaan tärkeää saada elää Suomessa ruotsin kielellä. He ovat jopa valmiita lahjoittamaan paljon omia rahojaan vapaaehtoisesti sen varmistamiseen, että tässä maassa jatkossakin voi näin elää. Mikä siinä nyt on niin kauheaa?

Pakkoruotsia yleensä vastustetaan (kuten minäkin vastustan) siksi, että ei ole järkeää opettaa vähän ruotsia kaikille. Ruotsia pitäisi opiskella siellä, missä sitä tarvitaan. Nyt kuitenkin ilmeisesti persujen linja on, ettei sitä saisi tarvita missään.

Jos halutaan, että Suomessa voi elää ja saada palveluita ruotsiksi, niin kyllä kieli joudutaan ottamaan huomioon erilaisten asioiden organisoimisessa. Erityisen tärkeää se on yleiseen asevelvollisuuteen perustuvissa puolustusvoimissa. Jos perussuomalaiset haluavat, että ruotsinkielisillä säilyy halu maata ase kädessä puolustaa, niin kyllä pitäisi olla ymmärrystä sille, että heidän elämänmuotonsa osana tätä maata on tärkeää.

Sille elämänmuodolle taas on tärkeää, että Suomessa voi elää ruotsin kieltä käyttäen. Se ei vaadi kaikkien kiusaamista pakkoruotsilla, mutta vaatii sen, että palveluita voi saada, työtä voi tehdä ja isänmaata voi palvella myös ruotsiksi. Tässä työssä Dragsvikilla on tärkeä osa.

Kaiken lisäksi armeijalla aina halutaan positiivisia sivuvaikutuksia siviiliyhteiskuntaan. Niitä Dragsvik tuo. Se tarjoaa monille umpisuomalaisille, kuten minulle tarjosi, mahdollisuuden (jopa etuoikeuden) oppia ruotsia ja suomenruotsalaista kulttuuria. Siellä tarjotaan varsin laadukasta kielikylpyä monille motivoituneille suomenkielisille, joista yhteiskunta hyötyy muiden ruotsinkielisten palveluiden järjestämisessä.

Suuri osa suomalaisista vastustaa pakollista kouluruotsia, muttei heillä ole mitään Suomen kielivähemmistöä vastaan. Eikä monikaan pidä pahana, että pyritään järjestämään organisaatioita, joissa suomenruotsalaiset saavat palvelunsa omalla äidinkielellään. Nyt kuitenkin tämän Dragsvikin ympärillä käytävän keskustelun jälkeen alkaa tuntua, että perussuomalaisille on joku itseisarvo, että missään asiassa ei saisi ottaa huomioon päätösten vaikutusta ruotsin kielen asemaan Suomessa.

Pakolliselle kouluruotsille ei taida olla pahempaa vihollista kuin Aleksander Stubb selvittämässä kielipoliittisia älyttömyyksiään tai muita huonoja pakkoruotsiperusteluja hokevia poliitikkoja, joiden argumenteille nauravat naurismaan aidatkin. Paras tuki pakkoruotsille kuitenkin taitaa löytyä Jussi Niinistöltä, Pentti Oinoselta ja kumppaneilla, jotka ovat laajentamassa legitiiimiä pakkoruotsikritiikkiä surulliseksi hurrivihaksi. Siinä voi mennä lapsi pesuveden mukana.