Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Alexander Stubb on taas analysoinut Euroopan vaalituloksia. Logiikka on perinteinen. Kaikki, jotka ovat eri mieltä Stubbin kanssa, ovat lokalisteja (riippumatta siitä, miksi ovat eri mieltä). Lokalistit vain vastustavat kaikkea (Eurooppaa, euroa, kansainvälistymistä), ovat pessimistisiä ja kääntyvät sisäänpäin. Vain maahanmuuttokannat muka jakavat lokalisteja. Stubbin hengenheimolaiset ovat taas...
Suomessa tuntuu nykyisin olevan vallalla päivystävien kukkahattutätien pyrkimys luoda yhä enemmän ihmisten oman vastuun poistavaa holhoamista ratkaisemaan kaikkia todellisia tai kuviteltuja ongelmia. Ajatuksena on, että hyvä tarkoitus pyhittää lainsäädännölliset pakkokeinot ihmisten elämään puuttumisessa. Tässä ideologiassa erilaisilla kielloilla, kiintiöillä, etuisuuksilla ja muilla vastaavilla...
Stefan Wallinin ympärillä kävi kova kohu Dragsvik-jupakan yhteydessä. Eduskunnassa ensin kerrottiin, että lakkautuksissa ei ollut politiikkaa, vaan kaikki perustui asiantuntijatyöhön. Sitten ilmeni, että poliittista ohjausta olikin, joskin Wallinin mielestä perusoikeuslähtöisesti. Osa syytti Wallinia eduskunnan harhauttamista (eli siis yleiskieleksi käännettynä valehtelemisesta). Jotkut...
Ilkka Kanerva sai Helsingin käräjäoikeudesta ehdollisen vankeusrangaistuksen törkeästä lahjuksen ottamisesta. Nyt siis vaalirahakohu sai ensimmäisen nimekkään rikoksista tuomitun poliitikon. Minulle prosessi aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Prosessin keskushenkilöiden eli Kanervan ja kohuliikemiesten jutut prosessin aikana ovat minua hvuvittaneet, järkyttäneet ja...
Suomessa on hallituksella aikomus laittaa kaikkein suurimpia ansiotuloja nauttivat erityisen määräaikaisen solidaarisuusveron maksajiksi. Itse pidän jo nykyistä isojen tulojen rajaveroastetta kohtuuttaman korkeana ylipäänsä ja suhteessa pääomatuloverotasoon ja osinkoverojärjestelmään erityisesti. Tietyn yrittäjäriskin palkitsemisen ymmärrän ja pidän hyvänä, mutta nyt ero on liian suuri jo...
Taas on se aika vuodesta, kun nuoret hakevat toisen ja kolmannen asteen oppilaitoksiin. Nämä kouluthan Suomessa rahoitetaan veronmaksajan rahalla. Oppilaitosten rahoituksesta merkittävä osuus on sidoksissa siihen, että valmistuneita syntyy, ja koulut, joihin ei ole tunkua, ovat lakkautusuhan alla. Näin ollen on luonnollista, että koulujen johdolle ja paikallisille päättäjille olisi tärkeää, että...
Kokoomuksen puoluekokouksissa käsiteltävistä aloitteista on viime aikoina ollut puoluejohdolle ongelmia. Tämän johdosta puoluejohto on pyrkinyt tekemään niiden jättämisestä ja käsittelystä mahdollisimman hankalaa. Viime puoluekokoukseen kehiteltiin käytäntöä, jossa asiasta ei keskusteltaisi, jos puoluehallitus on esittänyt aloitteen hyväksymistä. Kun tästä tuli narinaa, seuraava idea oli, että...
Nyt toimittajat ovat monta päivää selvitelleet AKT:n kiusaamiskohua ja Hilkka Ahteen irtisanomista. Moneen kertaan on jo pyöritelty sitä, pitäisikö Timo Räty erottaa tai pitäisikö hänen vetää omat johtopäätökset. Kuitenkaan kukaan ei aivan varmasti tiedä, mitä siellä on tapahtunut, ja poliisitutkinta on kesken. Pitäisi hutkia julkisuuden takia ennen tutkimista. Ihan mahdollista on sekin, että...
Perussuomalaiset jaksavat valittaa siitä, että Uudenmaan prikaati ei ole suljettavien varuskuntien listalla. Se nyt on muka joku mystinen majesteettirikos. Ilmeisesti perussuomalaisilla, jotka eivät ole hallituksessa (vaan oppositiossa), on myös kyky tietää, ettei hallitusohjelmaneuvotteluiden kirjauksissa ole tarkoitettu sovitun Dragsvikin säilyttämisestä. Kaikki muut varuskunnat nyt ilmeisesti...
Kuntauudistus on tärkeä kokonaisuus. Ennen yksittäisten palojen pureskelua on hyvä arvioida kokonaisuutta. Näin minä lausuisin, jos minulta kysyttäisiin. 1. Johdanto: Kuntauudistuksesta käyty keskustelu on nostanut epäselväksi kysymyksen siitä, mitä uudistuksella ollaan pääasiassa tavoittelemassa. Pääsääntöisesti suurissa ja kauaskantoisissa lainsäädäntöuudistuksessa on selkeä...
Vihreiden Pekka Haaviston vaalituloksen ympärillä käyty keskustelu on ollut mielenkiintoista. Kovasti on haluttu korostaa, kuinka tämä nyt olisi jotenkin erityisen hyvä tulos. Ja että tässä olisi jotain erityisen loistokasta ilmiötä takana. Haaviston ympärillä hypettämistä on hyvä verrata pikajuoksuun. Haavisto on kuin suomalainen pikajuoksija, joka juoksee satasen 10,30 ja pääsee...
Liikenneministeri Kyllönen on ollut aktiivinen kilometrikorvausten suhteen. Ainakin alkuperäisessä aluepoliittisessa kilometrikorvauskeskustelussa Kyllönen teki itsestään helpon maalin, kun ilmeisesti erilaiset työn tekemiseen liittyvät matkakulukysymykset menivät iloisesti sekaisin. Siis nämä puheet kilometrikorvauksen maksamisen rajaamisesta jotenkin pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Sittemmin...
Presidentinvaalien aikana on erityisen painokkaasti korostettu sitä, että vastapuolta ei saisi esittää huonona, vaan ainoastaan kehua itseään. Ja vielä tavalla, jossa ei väitettäisi toisen ehdokkaan kykyjen tai mielipiteiden olevan huonompia tai ainakaan huonoja. Samanlaista viestiä on tuotu (onneksi rajoitetummin) myös muihin vaaleihin. Amerikkalaisessa vaalikampanjoinnissa on...
Sauli Niinistön väitettiin Ylen kakkoskierroksen tentissä sanoneen vuoden 1987 -vaalikampanjassaan, että hänellä on ollut vaikeuksia ymmärtää siviilipalvelusmiehiä. Tämä esitettiin nyt selkeänä ”arkistoista yllätyksiä” -kysymyksenä suorassa tentissä. Ihan hyvinhän se meni tuollaisessa haastattelussa, jossa lonkalta pitää vastata. Mutta paremman kuvan ehdokkaan arvoista tällainen antaisi, jos...
Helsinkiin ollaan puuhaamassa Guggenheim museota Suomen ehkä parhaalle tontille. Helsingin kaupunginvaltuustolle ollaan asettamassa pikavauhdilla velvollisuus päättää osallistumisesta vähintään sopimussakkoriskin uhalla. Ja pari miljoonaa jo maksettiinkin tällaisesta nivaskasta. Taloudellisesti tämä vaikuttaa suomalaisine johtomiehineen kuin kummelista vedetyltä apinan koijaukselta, jossa...
Kalle Isotalo
Kuopio
Kokoomus
Kuopiossa asuva kokoomuksen jäsen, joka on tyytymätön kokoomuksen nykymenoon. Alkujaan kotoisin Pohjanmaalta.
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?